Vesimessi

Vesimessi on Oulun Vesimiehet ry:n tukikohta, jossa järjestetään mm. laitesukelluskurssien teoriaosuuksia, johtokunnan kokoukset sekä kesäaikaan pullojen täytöt. Talvisin pullontäytöt hoidetaan uimahallilla.

Vesimessillä päivystetään allaolevan aikataulun mukaisesti. Kompressoria saa käyttää klo 21 saakka. Ellei ketään ole saapunut paikalle klo 18:30 mennessä, päivystäjä saa lopettaa päivystysvuoron ja muutoinkin päivystysvuoron saa lopettaa, kun viimeinen täyttäjä poistuu paikalta. Polttomoottorikompressoreita käytetään ainoastaan sisäpihalla ja “tallin” edessä, jottei aiheuteta naapurille tarpeetonta häiriötä.

Kiinteistön omistajan kanssa on sovittu, että kiinteistön omistaja ei vastaa mahdollisista piha-alueella tapahtuvista vahingoista. Pidetään siis autot pois piha-alueelta, tai vastataan itse, jos siellä jotain sattuu. Pidetään talvella huoli, että seuran käyttämät kulkutiet on hiekoitettu ja ettei räystäiltä ole vaarana pudota jäätä kulkijoiden päälle.

Vesimessin päivystykset 2011. 18:00 ->

to    2.6.    Mika Kärki
ma    6.6.    Kaarina Jormalainen (Pykeijan leirin kärryn purku)
to    9.6.    Sini Heino (P1 leirin pakkaus)
ma    13.6.    Juhana Heino
to    16.6.    Jouni Herronen
ma    20.6.    Esa Vuoppola
to    23.6.    Matti Kajaus
ma    27.6.    Tommi Lydman
to    30.6.    Juuso Mettälä
ma    4.7.    Teija Rantala
to    7.7.    Tomi Miettunen
to    14.7.    Sini Heino
to    21.7.    Petteri Keränen
to    28.7.    Tommi Salminen
ma    1.8.    Markku Heiskari
to    4.8.    Sanna Meriläinen
ma    8.8.    Markus Riihimäki
to    11.8.    Jouni Herronen
ma    15.8.    Kaarina Jormalainen
to    18.8.    Petteri Keränen
ma    22.8.    Mika Kärki
to    25.8.    Markku Heiskari
ma    29.8.    Teija Rantala
to    1.9.    Tommi Lydman
ma    5.9.    Markus Riihimäki
to    8.9.    Sanna Meriläinen
to    15.9.    Juhana Heino
to    22.9.    Juuso Mettälä
to    29.9.    Tomi Miettunen
to    6.10.    Matti Kajaus
to    13.10.    Tommi Salminen
to    20.10.    Esa Vuoppola

Avaimenhaltijat

  • Sini Heino 040 507 5823
  • Markku Heiskari 050 486 0275
  • Jouni Herronen 050 529 0997
  • Kaarina Jormalainen 050 328 0568
  • Petteri Keränen 0400 652 722
  • Mika Kärki 040 069 5724
  • Tommi Lydman 040 505 4658
  • Markus Riihimäki 050 363 0981
  • Sanna Meriläinen 040 550 7882
  • Juuso Mettälä 050 568 6556
  • Tommi Salminen 040 081 4992
  • Esa Vuoppola 040 559 9095
ma
to
ma
to
ma
to
ma
to
ma
to
ma
to
to
to
to
ma
to
ma
to
ma
to
ma
to
ma
to
ma
to
to
to
to
to
to
to30.5.
2.6.
6.6.
9.6.
13.6.
16.6.
20.6.
23.6.
27.6.
30.6.
4.7.
7.7.
14.7.
21.7.
28.7.
1.8.
4.8.
8.8.
11.8.
15.8.
18.8.
22.8.
25.8.
29.8.
1.9.
5.9.
8.9.
15.9.
22.9.
29.9.
6.10.
13.10.
20.10.

?
Mika Kärki
Kaarina Jormalainen
Sini Heino
Juhana Heino
Jouni Herronen
Esa Vuoppola
Matti Kajaus
Tommi Lydman
Juuso Mettälä
Teija Rantala
Tomi Miettunen
Sini Heino
Tommi Salminen
Petteri Keränen
Markku Heiskari
Sanna Meriläinen
Markus Riihimäki
Jouni Herronen
Kaarina Jormalainen
Petteri Keränen
Mika Kärki
Markku Heiskari
Teija Rantala
Tommi Lydman
Markus Riihimäki
Sanna Meriläinen
Juhana Heino
Juuso Mettälä
Tomi Miettunen
Matti Kajaus
Tommi Salminen
Esa Vuoppola

Comments are closed.