Kaatialan leiri 2015

Kaivosleiri pidettiin Kuortaneella Kaatialassa 18.-20.9.2015.

Kaatialan louhos sopii sukelluspaikkana kaiken tasoisille sukeltajille. Syvässä päässä voi tehdä hieman vaativampia sukelluksia (cavern ja n.30 m) ja matalassa päässä lähdetään matalasta sora/hiekkarannasta. Tilaa riittää ja avovesi painuu hiljakseen sinne vajaan 30 m. syvyyteen.

Paikalla oli yhdeksän hengen ryhmä Vesimiehiä. Kuusi majoittui mökissä ja kolme matkailuautoissa. Perjantaina teimme sukellussuunnitelmat ja valmistelimme sukelluksia.

Sukellussuunnitelmien kertaaminen aamulla.

Sukellussuunnitelmien kertaaminen aamulla.

Lauantaina teimme kaksi sukellusta. Osa kävi pääluolan perällä ja osa pysytteli avovedessä. Myös P3 kurssisuoritteita tehtiin useita. Sukelluksia tehtiin sekä avoimen kierron laitteilla että suljetun kierron laitteilla (rebreather). Illalla sekoitettiin trimix seoksia ja täyteltiin pulloja myös nitroxilla sekä tavallisella paineilmalla.

Sunnuntaina kävimme vielä kerran sukeltamassa. Puheenjohtajisto kävi luolaston perällä tarkistamassa tilanteen ja muutamat muut totesivat trimixin oivallisuuden verrattuna paineilmaan yli 30 metrin syvyyksissä. Typpihumalasta ei ollut tietoakaan.

Pieni kompressori riitti pullojen toppaamiseen.

Pieni kompressori riitti pullojen toppaamiseen.

Pande valmistelee rebreatheria päivän ensimmäiselle sukellukselle.

Pande valmistelee rebreatheria päivän ensimmäiselle sukellukselle.

Matalasta päästä laitteiden roudaaminen on helpompaa. Syvästä päästä pääsee pudottautumaan suoraan luolaston suuaukoille.

Matalasta päästä laitteiden roudaaminen on helpompaa. Syvästä päästä pääsee pudottautumaan suoraan luolaston suuaukoille.

Kommentointi on suljettu.