Hinnasto

Hinnasto
Leirimaksut
Kulukorvausperusteet

Kalustoa vuokrataan vain jäsenille. 

Laitepakettien vuokrat ja ulkopuolisten ilmatäytöt merkitään Messillä olevaan vihkoon, josta ne laskutetaan jälkikäteen. Laitepaketti vuokrat, kuten muukin kaluston lainaus kuuluu seuran täysjäsenyyden etuihin. Laskut toimitetaan sähköpostitse, joten vihkossa on oltava toimiva sähköpostiosoite. Laskut toimitetaan sähköpostiin PDF tiedostona. (Paperilaskusta peritään 3-5 euron suuruinen laskutuslisä.)

Leirimaksut laskutetaan leirin vastuuhenkilön ilmoittaman nimilistan mukaan.

Seuralle tehdyistä tarvikeostoista ja hankinnosta, joita ei ole eritely hinnastossa tulee olla johtokunnan hyväksyntä ennen kustannuksen syntymistä. Kustannus tilitetään laskutuslomakkeenmukaisten tietojen perusteella korvauksen hakijalle, johon liitetään kuitit/tositteet. Samassa kuitissa ei mielellään henkilökohtaisia ostoksia. Kilometri, puhelin tms. kustannuksista pitää tehdä erittely, jotka korvataan vain johtokunnan harkinnan ja päätösten mukaisina. Yritysksen tai myyjän tekemän laskun voi toimittaa suoraan taloudenhoitajalle. Sekä paperilla että säköpostilla toimitetut skannatut tositteet kelpaavat: taloudenhoitaja (at) vesimiehet.fi tai Vesimiehet ry, c/o Kaarina Jormalainen,

Juolavehnätie 9 E 2, 90580 OULU.

-Taloudenhoitaja.

Jos haluat liittyä seuran jäseneksi, ota yhteyttä jäsenrekisterinhoitajaan.

Aihe Hinta Yksikkö Selite
Jäsenmaksu 75€ €/vuosi Muutoksia jäsenmaksuun voi tehdä vain yleiskokous.
Nuorisojäsenmaksu 30€ €/vuosi Nuorisojäsen on 6-15 -vuotias jäsen.
Sponsorimaksu 25€ €/vuosi Uimahallivuorot, leirit (ei pullontäyttöjä tai venesukelluksia) sekä vesipostit.
Uppopallojäsenmaksu 50€ €/vuosi Sponsorin edut (ks. yllä) + Sukeltajaliiton jäsenyys
Liittymismaksu 60€   Seuraan täysjäseneksi liityttäessä. Sisältyy peruskurssimaksuun.
Pullon täyttö, ei-jäsenet 8€ €/pullo Peritään seuraan kuulumattomilta. Seuran täysjäsenille paineilma on ilmaista.
Nitrox-täytöt kompressorilla 1€ €/m3 Yksi euro jokaiselta alkavalta tuhannelta litralta.
Pullopaketin vuokra, seuralaiset 10€
20€
40€
€/sukellus
€/ ½vko
€/vko
Sisältää samannumeroisen pullon, liivin ja regulaattorin. Johtokunnan päätöksellä 17.6.1997 hinta on sama, vaikka vuokraaja tarvitsee vain osan paketista. Vuokrataan luonnollisesti vain kortitetuille jäsenille. Vuokrausohjeet >>
Sähkökompressorin vuokra (Bauer Mariner) 15€ €/vrk Seuran nimenkirjoittajan päätöksellä. Voidaan vuokrata vain seuraan kuuluvalle.
Nitrox-kompressorin vuokra (Bauer Mariner) 15€ €/vrk Johtokunnan päätöksellä. Erikoiskäyttöön. Voidaan vuokrata vain seuraan kuuluvalle.
Bauer Junior II vuokra 10€ €/vrk Seuran nimenkirjoittajan päätöksellä. Voidaan vuokrata vain seuraan kuuluvalle.
Bauer Oceanus vuokra 10€ €/vrk Seuran nimenkirjoittajan päätöksellä. Voidaan vuokrata vain seuraan kuuluvalle.
Bauer Mariner 250 vuokra - - Ei vuokrata toistaiseksi.
Peräkärryn vuokra 10€ €/vrk Seuran nimenkirjoittajan päätöksellä. Voidaan vuokrata vain seuraan kuuluvalle.
Introsukellus (Raatissa) 30€ €/hlö Järjestetään resurssien mukaan.
Intron valokuvaus tai videointi 60€ €/ryhmä Sovittava erikseen kuvaajan kanssa
CMAS* 470€ €/hlö Sisältää liittymismaksun ja vuoden jäsenmaksun.
CMAS** 160€ €/hlö Kurssin hinta vuonna 2010. Hinta voi vaihdella kurssijärjestelyistä riippuen.
CMAS*** 160€ €/hlö Kurssin hinta vuonna 2010. Hinta voi vaihdella kurssijärjestelyistä riippuen.
Rescue Diver -kurssi 150€ €/hlö Kurssin hinta vuonna 2010. Hinta voi vaihdella kurssijärjestelyistä riippuen.
Nitrox -kurssi 140€ €/hlö Kurssin hinta vuonna 2010. Hinta voi vaihdella kurssijärjestelyistä riippuen.
Nitrox Gas Blender -kurssi 140€ €/hlö Hinta voi vaihdella kurssijärjestelyistä riippuen. Hinta päätetty JK:n kokouksessa 22.04.2009.
Snorkkelisukelluskurssi 40€ €/hlö Hinta voi vaihdella kurssijärjestelyistä riippuen.
Norpan taitorata -kurssi 30-40€ €/hlö Hinta voi vaihdella kurssijärjestelyistä riippuen.
Oulun Vesimiehet fleece takki 22€ €/kpl Luonnonvalkoinen, harmaa tai sininen. Kokoja rajoitetusti jäljellä. Tiedustelut sähköpostilla taloudenhoitaja (at) vesimiehet.fi
Oulun Vesimiehet varustekassi 35€ €/kpl Musta, logolla varustettu varustekassi. Tiedustelut sähköpostilla taloudenhoitaja (at) vesimiehet.fi
Oulun Vesimiehet pyyhe 20€ €/kpl Värit tummansininen tai viininpunainen. Tiedustelut sähköpostilla taloudenhoitaja (at) vesimiehet.fi
Oulun Vesimiehet T-paita 10 €/kpl Brodeerattu logo
Oulun Vesimiehet Lippis 12€ €/kpl Loppunut. Keräilykappaleita :)
Oulun Vesimiehet College 38€ Loppunut.
Oulun Vesimiehet Päiväkirja (50 s) 5€ 50-sivuinen
Oulun Vesimiehet Päiväkirja (100 s) 8€ Loppunut.
Happi seuran jäsenille
(Koskee sukellushappea. Lääkkeellinen happi vain lääkärin määräyksellä.)
0.01€ €/litra (1bar) Hapen käyttö vain määräysten mukaan ja omalla vastuulla. Ensiapukäyttöön happi on ilmaista. Muuhun käyttöön maksullista. Muu käyttö ei saa häiritä nitrox -täyttöjä.
Victorian lainaaminen 10€/h €/h Seuran nimenkirjoittajan päätöksellä jäsenille. Seuran valtuuttama kippari oltava mukana.
Madeleinen (ponttoonivene) lainaaminen 20€/päivä, 40€/viikonloppu tai 100€/viikko   Seuran nimenkirjoittajan päätöksellä, vain sukeltamiseen liittyvään käyttöön. Veneen käyttöön saamisen ehtona on veneen ja sen varusteiden tuntemus sekä veneenkäsittelytaidot. Vene on ensisijaisesti käyttäjän vastuulla eli veneen käyttäjä on vastuussa veneestä sekä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Venettä ei anneta käyttöön vähintään kaksi viikkoa ennen sellaisia seuran leirejä, joille vene lähtee mukaan.
Sukellustöiden tuntihinta n. 100€/h €/h Hinta riippuu tehtävästä työstä ja vaadittavista järjestelyistä (sukeltajien määrä, pintaorganisaatio jne.).

Leirimaksut      
Norjan leiri, jäsen/vieraileva sukeltaja 35€ €/hlö Peritään vain, jos käyttää kompressoria tai venettä (edes yhden kerran). Ei sisällä matkoja tai majoituksia. Vierailevat sukeltajat maksavat pullontäytöistä.
Norjan leiri, ei sukeltavat -   Ei erillistä leirimaksua.  

Kulukorvausperusteet

Tarvikeostot

  

 

Selite

Johtokunnan päätös hankinnasta. Lasku lomakkeella taloudenhoitajalle kuittia/tositteita vastaan, jotka toimitetaan 1) sähköpostilla taloudenhoitaja (at) vesimiehet.fi tai 2) paperipostina Kaarina Jormalainen, Juolavehnätie 9 E 2, 90580 OULU

Peräkärryn tai trailerin hinaus seuran tapahtumissa Seura maksaa vetoauton polttoaineet hinatulta matkalta.
M1, M2 ja M3 kurssimatkat Seura maksaa auton polttoainekulut tai muut kohtuulliset matkakulut sekä ruokailut ja majoituksen kurssimatkoilla.
Kouluttajien kilometrikorvaukset [Perustuu päätökseen 13.03.2008] Korvauksia myönnetään niille, jotka niitä haluavat hakea, seuraavasti:
- Allastreeneistä: 5 €/vuoro
- Avovesileiri Rokualla: 30 €/auto, jos kyydissä vähintään kaksi (2) kouluttajaa. 15 €/auto, jos kouluttaja ajelee yksin.
- Muut kurssiin liittyvät ajot: 0,2 €/km. Kilometrikorvaukset merkitään erilliselle matkalaskulle ja ne hyväksytetään ensin kurssin vastuukoluttajalla, jonka jälkeen ne menevät taloudenhoitajalle. Matkalaskun liitteenä tulee olla koulutuspäiväkirja.

Comments are closed.