Oulun
Vesimiehet ry
Johtokunnan
kokous
Aika: 17.06.2009
klo 18:00
Paikka: Messipojantien
kerhotila, Toppila
Läsnä: Jouni Herronen, Pasi Lassila, Venni Lassila (ilman
äänivaltaa), Markku Heiskari, Sini Heino, Tommi Lydman, Tommi Salminen, Petteri
Keränen (kohdasta 6. alkaen)
§ 1.
Kokouksen avaus ja
päätösvaltaisuuden toteaminen
Kokous avattiin 18:05 ja todettiin päätösvaltaiseksi.
§ 2.
Edellisen kokouksen
pöytäkirjan hyväksyminen
Allekirjoitettiin kolme edellisten kokousten pöytäkirjaa.
§ 3.
Esityslistan hyväksyminen.
Esityslista hyväksyttiin allaolevan kaltaisena.
§ 4.
Koulutusasiat
P1: Todettiin että talven P1-kurssit on saatu yhtä sukellusta vaille päätökseen. Yhden oppilaan kurssimaksun kanssa oli vielä epäselvyyttä. Edellisen talven kurssilta on kahdella oppilaalla vielä avovesisukelluksia tekemättä. Odotetaan kyseisiltä oppilailta oma-aloiteisuutta kurssin loppuunviennin sopimisesta.
P2: Kurssi etenee ja avovesisukellukset ovat menossa.
P3: Johtamisharjoitukset menossa keskiviikkosukellusten muodossa. Kurssin avovesisukellukset jatkuvat elokuussa.
Blenderikurssi: Kurssia ei ole saatu vielä kaluston- ja ajanpuutteen takia järjestettyä. Pyritään järjestämään ennen kaivosleiriä.
Koulutuskaluston huollot ja uusimiset: Mietitään kouluttajaporukalla millainen osuus kurssituotoista tarvittaisiin kaluston uusimiseen. Tommi organisoi.
Lähikouluttajakurssi: Mietitään kouluttajaporukalla lähikouluttajakurssin järjestämistä syystalven P1-kurssin yhteydessä.
§ 5.
Leirit
Lofootit: Pasi ei pääse leirille. Kysellään Pekkaa hoitelemaan järjestelyjä paikanpäällä.
Hossa: Järjestelyt Sannalla hoidossa.
Kaivosleiri: Markus järjestelee.
Kattilankalla: Markku lupautui organisaattoriksi.
Syysleiri: Markku varaa majoituksen.
Pikkujoulut: Petteri lupautui päätontuksi.
§ 6.
Kalustoasiat
Koulutuskalusto: Seuran viimeisetkin Aqualungit on suunniteltu vaihdettaviksi Apekseihin. Pasi on jo kysynyt Auvolta tarjouksen. Markku kyselee mitä Mikalla olisi myynnissä.
Kompurat: Uudempaan sähkökompuraan on vaihdettu 200bar letkut. Pikkukompuroihin on vaihdettu painemittarit. Vanhemman sähkökompuran paineenpidätysventtiili vuotaa ja 300bar ylipaineventtiili ei toimi. Pasi ja Jarmo tutkivat paineenpidätys- ja ylipaineventtiilejä.
Kesän 2. Norjanleiri: Päätettiin että leirille voi ottaa kompressorin ja kärryn. Leiriltä ei peritä leirimaksua, mutta myöskään kärrynvetäjälle ei makseta polttoaineita. Osallistujat kustantavat itse tarvitsemansa polttoaineet.
Kuusamon kostea
Juhannus: Pikkukompuroita voi ottaa mukaan yhden tai kaksi. Isoa bensakompuraa
ei toistaiseksi vuokrata.
Muovivene: Matti Kajaus
on lupautunut muovivenevastaavaksi. Matti vaihtaa moottorin peräöljyn ja käy
koeajamassa veneen ennen Lofoottien leiriä. Matti on myös paikkaillut veneen
pohjaa.
Victoria: Vene on
katsastettu. Vartiovuorot varattu: 31.8. ja 28.9.
§ 7.
Kurinpidolliset toimet
[Päätösteksti poistettu. Tässä kohdassa käsiteltiin seuran sääntöjen rikkomiseen liittyvää asiaa, jota ei haluta julkaista pöytäkirjan verkkoversiossa.]
§ 8.
Ilmoitusasiat.
Kirjataan päätöksenä laskutusohjelman vaihto uudempaan versioon.
§ 9.
Muut esille tulevat
asiat (<1 minuutti).
Tommi on rakennellut Montulle köysirataa P2 ja P3 taitoharjoituksia varten. Päätettiin maksaa rakennusmateriaalit seuran puolesta. Kustannus on luokkaa 100eur.
§ 10. Puuhapisteet:
|
Päivämäärä |
Kuvaus |
Vastuuhenkilö |
Tilanne |
|
|
Sähkökompuran jakotukki ja bensa-marinerin painemittari. |
Pasi Lassila, Jarmo Pätsi, Jukka Rauman |
Kesken. Jakotukin osat tilattu. |
|
|
Messin lisätilan hyllytarvikkeiden ja ikkunan raudoitustarvikkeiden selvittely. Vai peitetäänkö koko ikkuna vanerilevyllä? |
Petteri Keränen |
Kesken. Petteri organisoi Messitalkoot. |
|
|
Juuson NAUI-kortin uusintakuviot. |
Tommi Salminen |
Kesken. Paperit lähetetty NAUI:lle ja uutta korttia odotellaan. |
|
|
Nuorisotoiminnan vetäjän rekrytointia. |
Jouni Herronen |
Tähän palataan loppukesästä uudelleen. |
|
04.02.2009 |
Trailerikärryn katsastus. |
Jouni Herronen |
Tehty. |
|
22.04.2009 |
Happipiiska ja bensamarinerin tuntimittari. |
Pasi Lassila, Jouni Herronen |
Kesken |
|
|
Leirijärjestäjien kysely |
Jouni Herronen |
Tehty. |
|
17.6.2009 |
Koulutuskaluston uusimisbudjetti. |
Tommi Salminen |
Uusi. |
§ 11. Seuraava kokous.
Seuraava kokous Messillä 15.7. klo 18:00. [kokouksen jälkeen päivämäärä siirretty: 5.8. klo 18.]
§ 12. Kokouksen päättäminen.
Päätettiin kokous 19.57.
Pöytäkirjan kokouksen kulun
mukaiseksi toteavat:
__________________________
__________________________
Oulussa ____.____._______