Oulun
Vesimiehet ry
Johtokunnan
kokous
Aika: 17.09.2008
klo 19:13
Paikka: Messipojantien
kerhotila, Toppila
Läsnä: Jouni Herronen, Petteri Keränen, Kaarina Jormalainen, Tommi
Salminen
§ 1.
Kokouksen avaus ja
päätösvaltaisuuden toteaminen.
Kokous avattiin 19:13 ja todettiin päätösvaltaiseksi.
§ 2.
Edellisen kokouksen
pöytäkirjan hyväksyminen.
Siirrettiin seuravaan kokoukseen.
§ 3.
Esityslistan hyväksyminen.
Esityslista hyväksyttiin
allaolevankaltaisena.
§ 4.
Koulutusasiat.
- Raahesta Ouluun muuttanut M1-kouluttaja (nykyään lähikouluttaja) haluaa uudistaa koulutajakorttinsa. On kysytty meneekö tämä Vesimiesten laskuun vai maksaako hän sen itse. Päätettiin että koska kyseinen kouluttaja on ollut paikkakunnalla jo hyvän aikaa eikä ole osoittanut aktiivisuutta koulutustoimintaan, seura ei maksa kortin uusimista.
- M2 -kurssille lähetetään Tommi Salminen, Petteri Keränen ja Juha Haapajärvi (täydennyskoulutus). Näiden lisäksi kurssille voidaan lähettää neljäskin osallistuja, mutta keskustellaan tästä tarkemmin vielä sähköpostitse.
- Juuso haluaisi luopua koulutusvastaavan tehtävistä. Tommi lupautui ottamaan koulutusvastaavan tehtävät hoitaakseen. Tommi aikoo jatkaa P1-koulutusta M2-kurssin jälkeenkin vain samalla osallistumispanoksella kuin tähänkin saakka, joten koulutusvastaavan tehtävät kompensoivat tätä.
- Juuso on aikonut mahdollisesti pitää NX-kurssin vielä tälle syksylle, jos NX-sekoituslaitteisto saadaan toimintaan. Tämä on johtokunnan puolesta OK.
- Syksyn P1: Seuraavaksi aletaan keräämään kurssilaisilta sitovia ilmoittautumisia. Koulutuskalustossa on vielä puutteita, lähinnä liivien osalta. Pullojen katsastusleimat tarkistettava. Teoriatilat ovat selvityksen alla. Teoriat pidetään mahdollisesti Raksilan uimahallilla, jos sieltä saadaan kokoushuone oikeaan aikaan ja sopivalla hinnalla.
- Tommi kyselee tarvetta P2/P3 –kursseille.
§ 5.
Toimintasuunnitelma-asiat.
- Kaatialan leirin järjestelyt kunnossa.
- Syysleirin majoitus varattu, mutta kärryn vetäjä puuttuu vielä.
- Pikkujouluilla ei ole vielä puuhahenkilöä.
- Victorian nosto on 3.10. ja venerannan väijyvuoro 8.10.
- Syyskokouskutsu lähetettävä määräaikaan mennessä. Tommi hoitaa.
§ 6.
Tila- ja kalustoasiat.
- Markku on hankkinut kompressorihuoneen ikkunaa varten kalvon, jotta huone saadaan katsastusvaatimusten mukaiseksi.
- Katsotaan messitalkoiden yhteydessä olisiko jossain nurkassa tilaa huoltopöydälle, jossa voisi tehdä laitehuoltoja.
§ 7.
Nitrox-täyttölaitteisto.
Juha on rakentamassa nitrox- täyttölaitteistoa vanhan bensa-Marinerin ympärille. Hyväksyttiin seuraavat hankinnat: uusi imuletku (80eur), uusi anturi seuran happianalysaattoriin ja anturi Nx-laitteistoon (75eur/kpl).
Päätettiin että nitrox on jatkossa maksullista. Hinta on 4eur/pullo (tuplapulloista tuplahinta). Nx-täytöt merkitään erilliseen vihkoon ja ne laskutetaan käyttäjiltä jälkikäteen. Nx-käyttö luonnollisesti sallittua vain Nx-kortitetuille.
Nitroxia saavat jatkossa täyttää vain asianmukaisen koulutuksen käyneet. Asianmukaiseksi koulutukseksi katsotaan jompikumpi seuraavista:
a) Nx-sukeltajakortti + Seuran järjestämä Nx-täyttökoulutus (kiinnostuneille järjestetään ”täyttökurssi” ennenkuin Nx-täyttölaitteisto otetaan laajempaan käyttöön).
b) Gas Blender –koulutus + perehdytys seuran täyttölaitteiston käyttöön.
§ 8.
Talousasiat.
Päätettiin antaa Markulle valtuutus tarkistaa seuran vakuutusturvan tilanne ja tarvittaessa kilpailuttaa/vaihtaa vakuutusyhtiötä.
Käytiin läpi taloustilanne. Budjetissa on pääpiirteittäin pysytty, joitain poikkeamia on tullut molempiin suuntiin. Kokouspäivän laskut huomioiden tilillä on n. 4Keur.
§ 9.
Ilmoitusasiat.
Ei ilmoitusasioita.
§ 10. Muut esille tulevat asiat (<1 minuutti).
Ei muita asioita.
§ 11. Puuhapisteet:
|
Päivämäärä |
Kuvaus |
Vastuuhenkilö |
Tilanne |
|
30.8.2007 |
Sähkökompuran jakotukki ja bensa-marinerin painemittari. |
Jukka Rauman, Pasi Lassila, Jarmo Pätsi |
Kesken. |
|
10.01.2008 |
Pohjois-Suomen laitesukelluskouluttajakurssin järjestämisen kysely liitosta. |
Jouni Herronen |
Liitto luvannut kurssin alkavaksi 26.9.2008. |
|
13.3.2008 |
Taloushallintaohjelmiston ominaisuudet/hinta. |
Markku Heiskari |
Kesken. |
|
13.3.2008 |
Messin lisätilan hyllytarvikkeiden ja ikkunan raudoitustarvikkeiden selvittely. |
Petteri Keränen |
Kesken. Petteri organisoi Messitalkoot. |
|
13.3.2008 |
Yhden regusetin uusinta/huolto ja kolmen liivin hankinta (2 x L, 1 x XL) |
Pasi Lassila |
Kesken. Hihnastoa, 1 selkälevy ja 3 wingiä hankittu. 2 selkälevyä puuttuu vielä. |
|
24.7.2008 |
Messin avaimet Tommi Lydmanille. |
Jouni Herronen |
Tehty. |
|
24.7.2008 |
Raatin varastojen lopputyhjennys. |
Jouni Herronen, Erkki Saarela. |
Tehty. |
|
24.7.2008 |
Seuran nimenkirjoittajien ja uusien sääntöjen ilmoittaminen yhdistysrekisteriin. |
Jouni Herronen, Tommi Salminen |
Tehty. |
|
24.7.2008 |
Juhan kysely puuhamieheksi NX Blender –kurssia varten. |
Jouni Herronen |
Tehty. |
|
24.7.2008 |
Kaivosleirin ja pikkujoulujen järjestelijöiden kysely. |
Jouni Herronen |
On kyselty. Kaivosleiri OK, pikkujoulut NOK. |
|
17.9.2008 |
Syyskokouskutsu |
Tommi Salminen |
Uusi. |
|
17.9.2008 |
Vakuutusturvan tarkistus |
Markku Heiskari |
Uusi. |
|
17.9.2008 |
P2/P3 kurssitarpeen kartoitus. |
Tommi Salminen |
Uusi. |
§ 12. Seuraava kokous.
Seuraava kokous 15.10.2008 klo. 17:00 Messillä (ennen syyskokousta).
§ 13. Kokouksen päättäminen.
Päätettiin kokous 21:01.
Pöytäkirjan kokouksen kulun
mukaiseksi toteavat:
__________________________
__________________________
Oulussa
____.____._______