Oulun
Vesimiehet ry
Johtokunnan
kokous
Aika: 24.04.2008 klo 19:00
Paikka: Messipojantien kerhotila, Toppila
Läsnä: Jouni Herronen, Tommi Salminen, Kaarina Jormalainen, Petteri
Keränen, Erkki Saarela
§ 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen.
Kokous avattiin 19:05 ja todettiin päätösvaltaiseksi.
§ 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen.
Allekirjoitettiin edellisen kokouksen pöytäkirja.
§ 3.
Esityslistan hyväksyminen.
Esityslista hyväksyttiin
allaolevankaltaisena.
§ 4. Kompressoritilanne.
Uusi kompressori on tulossa Tampereelle lähipäivinä. Saattaa ehtiä mukaan Narvikin leirille. Ei ole tietoa tuleeko mukana suodattimia tai öljyä.
§ 5. Victorian vesillelasku.
Vesillelasku on 10.5. jolloin nosturiauto on paikalla. Jouni soittelee puuhamiestä laskuoperaatioon.
§ 6. Kurssiasiat.
Tulevana sunnuntaina on viimeinen P1 allaskerta. Nitrox-kurssille on ilmoittautunut kolme henkilöä. Kurssin hinta 160eur.
Seoskaasukursseja on suunnitteilla, puuhamiehenä toimii Juha Haapajärvi. Aikomuksena on käyttää seuran ulkopuolista kouluttajaa, koska seurasta ei löydy seoskaasukouluttajaa. Päätettiin että kurssilla voidaan käyttää seuran tiloja sekä allasvuoroja. Tehtiin samalla periaatepäätös että sellaisille kursseille, joille seurasta löytyy kouluttaja, ei lähdetä hankkimaan kouluttajaa seuran ulkopuolelta.
§ 7. Uppopalloilijoiden jäsenmaksut ja sähköpostilista.
Päätettiin esittää syksyn yleiskokoukselle uppopallojäsenluokan perustamista. Jäsenmaksu olisi suunnilleen kannatusjäsenmaksun + liiton jäsenmaksun suuruinen. Uppopallojäsenelle olisi seuran puolelta voimassa ainoastaan kannatusjäsenen jäsenedut ja jos uppopalloilija alkaisi myöhemmin myös sukeltamaan, niin silloin tulisi maksettavaksi myös seuran liittymismaksu.
Mietittiin mahdollisuutta perustaa uppopalloilijoille vesimiehet.fi tyyppinen sähköpostilista. Päänvaivaa aiheutti se että osa uppopalloilijoista ei ole seuran jäseniä. Jätettiin asia toistaiseksi mietintään.
§ 8. Tarrat.
Juuso on piirtänyt sähköisen ja parannellun version seuran tarrasta. Tarratilaus on tehty ja Markku hoitaa tilausta.
§ 9. Kaupungin avustushakemukset.
Jouni ja Tommi hoitavat kaupungin avustushakemukset kuntoon sekä ilmoittavat uudet säännöt sekä seuran henkilövaihdokset yhdistysrekisteriin. Säännöt päivitetään myös webbiin. Todettiin että hallivuorohakemukset on jo jätetty.
§ 10. Kaasutilanne.
Todettiin että vanhentuneiden sopimusten tilalle on tehty toistaiseksi kaksi uutta teollisen pullon sopimusta (argonit). Tommi tarkistaa EA-happipullon paineen ennen Norjan leiriä.
§ 11. Ilmoitusasiat.
Ei ilmoitusasioita.
§ 12. Muut esille tulevat asiat (<1 minuutti).
Pontooniveneen vuokrauksesta on tullut kysely. Päätettiin ettei ponttoonivenettä vuokrata ainakaan toistaiseksi koska vene on tähän saakka vaatinut aina korjaustoimia käytön jälkeen.
§ 13. Seuraava kokous.
Seuraava kokous kutsutaan koolle erillisellä kutsulla.
§ 14. Puuhapisteet:
|
Päivämäärä |
Kuvaus |
Vastuuhenkilö |
Tilanne |
|
30.8.2007 |
Sähkökompuran jakotukki ja bensa-marinerin painemittari. |
Jukka Rauman, Pasi Lassila, Jarmo Pätsi |
Kesken. |
|
30.8.2007 |
Sijaishallivuorosta sopiminen Raatin remontin aikana. |
Jouni Herronen, Markku Heiskari |
Kesken. |
|
29.11.2007 |
Vapaiden Messiavainten kysely. |
Jouni Herronen |
Kesken. |
|
10.01.2008 |
Pohjois-Suomen laitesukelluskouluttajakurssin järjestämisen kysely liitosta. |
Jouni Herronen |
Kysellään osallistujia Pohjois-Suomen seuroista. Toistaiseksi kurssille tulossa Oulusta 2-3, Raahesta 1, Inarista 2 ja Kajaanista 1. |
|
07.02.2008 |
Pienen muoviveneen moottorin myynti. |
Markku Heiskari |
Moottorin myyntiä jatketaan keväällä veneilysesongin alkaessa. |
|
13.3.2008 |
Kompressoriehdokkaan ominaisuuksien selvittelyä. 200/300bar vaihto lennossa ja automaattivedenerotin. |
Pasi Lassila |
Hanasysteemi vielä mietinnässä. |
|
13.3.2008 |
Kestääkö talous automaattivedenerottimien hankinnan? |
Markku Heiskari |
Tehty. |
|
13.3.2008 |
Taloushallintaohjelmiston ominaisuudet/hinta. |
Markku Heiskari |
Kesken. |
|
13.3.2008 |
Kaasulaskutus 2007. |
Tommi Salminen |
Tehty. |
|
13.3.2008 |
Messin lisätilan hyllytarvikkeiden ja ikkunan raudoitustarvikkeiden selvittely. |
Petteri Keränen |
Kesken. Petteri organisoi Messitalkoot. |
|
13.3.2008 |
Messin tietokoneen korjaajan tai uuden koneen kysely. |
Juuso Mettälä |
Tehty. |
|
13.3.2008 |
Yhden regusetin uusinta/huolto ja kolmen liivin hankinta (2 x L, 1 x XL) |
Pasi Lassila |
Kesken. |
|
13.3.2008 |
Kevätkokouksen esityslista. |
Tommi Salminen |
Tehty. |
§ 15. Kokouksen päättäminen.
Päätettiin kokous 20:10.
Pöytäkirjan kokouksen kulun
mukaiseksi toteavat:
__________________________
__________________________
Oulussa
____.____._______