Oulun
Vesimiehet ry
Johtokunnan
kokous
Aika: 23.05.2007
klo 19:00
Paikka: Messipojantien
kerhotila, Toppila
Läsnä: Jouni Herronen, Tommi Salminen, Erkki Saarela, Pasi Lassila, Juha
Haapajärvi, Pekka Mattila
§ 1.
Kokouksen avaus ja
päätösvaltaisuuden toteaminen.
Kokous avattiin 19:07 ja todettiin päätösvaltaiseksi.
§ 2.
Edellisen kokouksen
pöytäkirjan hyväksyminen.
Todettiin että edellisen kokouksen pöytäkirja allekirjoitettiin jo ennen kokouksen alkua.
§ 3.
Esityslistan hyväksyminen.
Lisättiin esityslistaan
kohta: ”Monttusukellukset”.
§ 4.
Tapahtumakalenteri 2007
Jounille on ilmoittautunut muutama ihminen avustamaan 30-vuotisjuhlajärjestelyissä.
Jouni kyselee Juhania/Markkua Kattilankallan leirin järjestäjäksi.
§ 5.
Koulutusasiat
P1 kurssileiri pidetään Saarijärvellä tulevana viikonloppuna. Molemmat isot kompressorit lähtevät leirille. Kurssilta jäi pois kaksi ihmistä, toinen lääkärintarkastuksen takia ja toinen omasta halustaan. Omasta halustaan keskeyttäneeltä veloitetaan kurssin loppumaksu, kuten normaalikäytäntöön kuuluu.
Juuso on mahdollisesti järjestämässä P3-kurssia loppukesälle ja lähikouluttajakurssia alkusyksylle. Talven P1-kursseja mietittäneen elokuussa.
Laitehuoltokurssin suhteen Tomi Väisänen on ollut yhteydessä Pentti Parkkilaan. Kurssi järjestyy kilometrikorvausten + tilavuokran hinnalla. Päätettiin että seura maksaa kulut (n. 200eur) ja kurssi on jäsenille ilmainen.
Ötökkäkurssi jäänee tältä kesältä ötökkäihmisten työkiireiden vuoksi. Mietittäneen uudelleen syksyllä.
EA-kurssi suunnitteilla alustavasti marraskuulle.
§ 6.
Vesimessin päivystysvuorot
Päätettiin että Messillä päivystetään 31.5.-18.10, eli syysleiriin saakka. Heinäkuussa päivystykset kerran viikossa torstaisin ja muina kuukausina kaksi kertaa viikossa maanantaisin ja torstaisin. Päivystysvuorot alkavat 18:00, ja ellei täyttäjiä saavu paikalle, niin päivystäjä voi lopettaa päivystysvuoron 18:30.
Tommi jakaa päivystysvuorot.
§ 7.
Monttusukellukset
Pyritään järjestämään keskiviikkoiltaisin ohjattuja sukellusreissuja montu(i)lle kesäkuun ajan ja mahdollisesti myös syksyllä. Tommi kyselee sähköpostilistalla järjestäjiä.
§ 8.
Laiteasiat
Bensakompuran yhden suodatinventtiilin popetti rikkountui Norjassa. Hankitaan popetti rikkoutuneen tilalle ja muutama varalle.
Päätettiin että kompressorivastaava voi koota kompressorihuoltosalkun, josta löytyy kompressorien huollossa tarvittavat tavallisimmat varaosat ja työkalut. Vastaavasti laitevastaava voi koota laitepakettihuoltosalkun.
§ 9.
Sporttirekisteri
Paikalla ei ollut sporttirekisteriä tutkineita henkilöitä, joten siirrettiin tämä kohta seuraavaan kokoukseen.
§ 10. Yhteiset uimahallivuorot Oulun Urheilusukeltajien kanssa
Vast’ikään perustettu Oulun Urheilusukeltajat on tiedustellut halukkuutta yhteiseen uimahallivuoroon. Päätettiin että Vesimiehet ei lähde hakemaan kaupungilta yhteisiä uimahallivuoroja Oulun Urheilusukeltajien kanssa, koska vuoro tarvitaan omaan käyttöön.
Päätettiin että Oulun Sukeltajien jäsenet voivat tulla Vesimiesten vuoroille seuraavilla ehdoilla:
- Koulutusta ei saa järjestää (Allastilan täytyy olla aina käytettävissä Vesimiesten kursseille, introille ym. toiminnalle).
- Norppavuoro ainoastaan Vesimiesten käytössä.
- Hallivalvonnat ja kustannukset jaetaan seurojen kesken.
- Hallivuoro pidetään Vesimiesten nimissä ja jatkossakin hallivuorohakemukset Oulun kaupungille tehdään Vesimiesten nimissä.
§ 11. Ilmoitusasiat.
Venerannan kettinkien tarkistushommia tulossa. Arto hoitaa järjestelyt.
Messillä oli tapahtunut hälytys 29.4.2007 klo 18.22. Vartija oli ollut paikalla 18:35-18:50. Mitään murtoon viittaavaa ei ollut löytynyt, eikä ketään tavattu paikalta. Tiettävästi kaikki avaimenhaltijat olivat jossain muualla tuohon aikaan, joten ilmeisesti kukaan ei ollut vahingossa hälytystä aiheuttanut. Kyseessä kenties virhehälytys.
§ 12. Muut esille tulevat asiat (<1 minuutti).
Juha esitti kipparioikeuksien myöntämistä Jounille ja Juhanille. Päätettiin myöntää kipparioikeudet.
Meripelastusseura tarjoaa 70€:lla/vuosi pelastuspalvelua merihädän sattuessa. Ilman vuosimaksua Meripelastusseura veloittaa tuntihinnan. Juha selvittää kuinka suuriksi hinauskustannukset muodostuisivat esimerkiksi konerikon sattuessa Telman reissulla ja päätetään sen perusteella pelastuspalvelun hankkimisesta vuositaksalla.
Venerannan vartiovuoro varattu. Pari väijyvuorolaista on jo ilmoittautunut.
Tommi hätyyttelee Markusta ja Mikaa että Sukellustarvikkeen bannerimainos saadaan muutettua seuran sivuilla siihen muotoon kun syksyllä päätettiin.
§ 13. Seuraava kokous.
Seuraava kokous 20.6. klo. 18:00.
§ 14. Puuhapisteet
|
Päivämäärä |
Kuvaus |
Vastuuhenkilö |
Tilanne |
|
04.01.2007 |
Laitehuoltokurssi |
Pasi Lassila |
Kesken.
Pidetään Paukun kurssi ensin ja katsotaan oman kurssin pitämistä
mahdollisesti sen jälkeen. |
|
01.02.2007 |
Ilma-analyysi. |
Pasi Lassila |
Kesken. |
|
01.02.2007 |
Auvon
kiinnostuksen kysely bannerimainostukseen. |
Pasi Lassila |
Kesken.
Seuran sivu kannattaa laittaa ensiksi siihen kuntoon että voi näyttää mihin
mainos olisi tulossa. |
|
01.02.2007 |
Täyttöpaikan
katsastus. |
Jarmo Pätsi |
Kesken. |
|
12.04.2007 |
Ötökkäkurssi. |
Erkki Saarela |
Kesken.
Katsotaan syksymmällä. |
|
12.04.2007 |
Uimahallivuorojen
haku (hakuaika 10.04. - 27.04.). |
Markku
Heiskari |
Tehty. |
|
12.04.2007 |
Jukan
kysyminen syysleirin järjestäjäksi. |
Jouni
Herronen |
Kesken. |
|
23.05.2007 |
Kattilankallan
leirijärjestäjän kysely. |
Jouni
Herronen |
Kesken. |
|
23.05.2007 |
Messipäivystyslista. |
Tommi
Salminen |
Kesken. |
|
23.05.2007 |
Monttusukellusten
järjestäjien kysely. |
Tommi
Salminen |
Kesken. |
|
23.05.2007 |
Meripelastusseuran
vuosimaksupohjaisen pelastuspalvelun hankinnan kannattavuuden selvittely. |
Juha
Haapajärvi |
Kesken. |
|
23.05.2007 |
Asianosaisten
hätyyttely Sukellustarvikkeen mainosbannerin muuttamisesta. |
Tommi
Salminen |
Kesken. |
§ 15. Kokouksen päättäminen
Päätettiin kokous 20:30.
Pöytäkirjan kokouksen kulun
mukaiseksi toteavat:
__________________________ __________________________
Oulussa ____.____._______