Läsnä:
Markku Heiskari(pj), Esa Vuoppola, Juuso Mettälä, Tiina Ervelius, Liisa Törmäkangas (siht.) sekä
johtokunnan ulkopuolelta asiantuntijoina Eija Hurme ja Jukka Rauman.
Käsitellyt
asiat:
1.
Puheenjohtaja avasi kokouksen ja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
2.
Hyväksyttiin esityslista lisäyksin.
3.
Hyväksyttiin edellisen kokouksen (9.7.2002) pöytäkirja.
4.
Taloudenhoitaja ei ollut paikalla joten tilannekatsaus siirtyi seuraavaan
kokoukseen.
5.
Kemppaisen poissaollessa todettiin, että venevartiovuorojen järjestelyistä
ei ole tietoa.
6.
Keskusteltiin 25 vuotisjuhlan järjestelyistä. Päätettiin että seura
maksaa tervetuliaismaljan (5 /hlö) ja illalliskortin hinta on 20 , mikä
kattaa ruokailun. Ohjelmat ovat vielä suunnitteluvaiheessa ja Markku Heiskari
lupasi käydä selvittämässä Eedenin äänentoistolaitteiston kunnon. Kutsut
juhlaan lähetetään viikon 41 alussa, siten että ne ovat perillä 11.10.
mennessä. Juhla alkaa kello 19.00.
7.
Lauantaina 7.9. Orion järjestää työntekijöilleen virkistyspäivän,
johon on pyydetty seurasta paria henkilöä kertomaan sukeltamisesta ja
esittelemään varusteita. Päätettiin lähteä juttuun mukaan.
8.
Matti Karppinen on varannut Paasovaaralta kaksi mökkiä Hossan leiriä
varten ja ottaa vastaan ilmoittautumisia. Jukka Rauman tai Erkki Vauhkonen
hoitaa peräkärryn vedon.
9.
Juuso Mettälä huolehtii Kaatialan kaivosleirin järjestelyistä.
Leiristä lisää myöhemmin.
10.
Syysleirille on varattu mökki Vaalan Saarijärven rannalta. Asiasta
tarkempi tiedotus Vesipostissa.
11.
Syyskokous kutsutaan koolle vanhan käytännön mukaan seuraavassa
Vesipostissa.
12.
Vesiperän tilanteesta ei ole kuulunut mitään uutta, ja korvaavaa
kerhotilaa ei ole tiedossa. Kari Ervelius on yhteydessä Oulun Energiaan
asiaan liittyen.
13.
Asia pankkikorteista jätettiin seuraavaan kokoukseen taloudenhoitajan
ollessa poissa paikalta.
14.
Käytiin läpi Vesipostiin tulevia asioita, mm. uimahallivuorot ja
toiminta Raatin hallilla sunnuntaisin. Sovittiin Vesipostin painatus ja postitus
kuluvalle viikolle, jolloin se on seuralaisilla viikon 34 alussa.
15.
Ilmoitusasiat
Raatin hallilla on jouduttu muuttamaan kellarin pullokaapin ja talvisin sähkökompressorin sijoituspaikkaa hallin teknisten uudistusten vuoksi.
16.
META
Sovittiin
että Tiina Ervelius hankkii seuralle kahdet uudet kuulosuojaimet lisää
sijoitettavaksi komperssoreiden välittömään läheisyyten.
Victorian
perän hiekkapuhallus olisi tarkoitus tehdä mahdollisimman pian. Asiasta on
oltu yhteydessä Kellon telakalle, odottelemme heidän yhteydenottoaan.