Uppopallo
www.vesimiehet.fi/uppopallo
Uppopalloa pelataan Raksilassa torstaisin klo. 20:30-21:45. Klo. 20.30 - 21.15 treenit yhteistyössä uimahyppääjien kanssa ja klo 21.15 - 21.45 käytössä koko syvä pää ratojen 1-4 osalta. Seuralla on vuoro Raksilassa myös sunnuntaisin, jolloin voi uppopalloakin pelata kunhan otetaan seuran muu toiminta huomioon (kurssien ja introjen aikaan altaalla on ahdasta).
Pelaamisen mahdollistamiseksi uppopalloilijat ovat tehneet omakustanteisesti kaksi koria ja hankkineet kaksi palloa. Lisäksi seura on hankkinut kaksi palloa ja lakkisarjan. Seura toivoo vakituisten pelaajien liittyvän kannatusjäseniksi tai uppopallojäseniksi. Kannatusjäsenenä saat käyttöoikeuden seuran uimahallivuoroille. Uppopallojäsenenä sinut ilmoitetaan lisäksi Sukeltajaliiton jäseneksi, jolloin voit hankkia virallisissa peleissä vaadittavan lisenssivakuutuksen. Virallisten pelien päivämääriä lisätään seuran tapahtumakalenteriin sitä mukaa kun niistä saadaan tietoa.
Sääntöjä
Alla muutamia oleellisimpia uppopallon sääntöjä. Tarkemmat säännöt löytyvät Sukeltajaliiton sivuilta.
Uppopallo on urheilulaji, jota pelaa kaksi joukkuetta uima-altaassa vedenpinnan alapuolella varusteinaan vedenalaiset perusvälineet eli räpylät, maski ja snorkkeli. Näiden lisäksi on syytä käyttää uppopallolakkia. Monet käyttävät myös alasuojia.
Kaikkien varusteiden on oltava sellaiset, ettei niissä ole ulos törröttäviä särmiä. Ulkonevat särmät esim. maskissa tai räpylöiden soljet, on peitettävä teipillä tai vastaavalla. Myös kynnet tulee pitää lyhyinä.
Pelin päämääränä on työntää uppoava pallo vastustavan joukkueen koriin. Altaan pohjan kummallakin sivulla on kori.
On kiellettyä:
- Hyökätä vastustajan maskia vastaan.
("Hyökkääminen"
tarkoittaa maskin päältä vetoa tahallisesti tai tarpeettoman rajulla
pelaamisella. Vastustajan pelaaja ei saa koskettaa maskia tahallaan.
Ote vastustajan pään ympäri tai yliuinti eivät saa aiheuttaa maskin
niskalenkin irtoamista. Kiellettyä on myös työntää tai heittää pallo
tahallaan vastustajan (esim. maalivahti) maskiin.)
- Hyökätä vastustajan snorkkelia vastaan.
("Hyökkääminen" tarkoittaa snorkkelin riuhtaisua irti tahallaan tai tarpeettoman rajulla pelaamisella.)
- Hyökätä vastustajan räpylöitä vastaan.
("Hyökkääminen" tarkoittaa räpylöiden tempaamista irti tahallaan tai tarpeettoman rajulla pelaamisella.)
- Kiskoa vastustajan uimahousuja/uima-asua tai takertua niihin.
- Painaa vastustajaa alas tai vetää itseään ylös hänestä päästäkseen nopeasti pinnalle.
(On
kiellettyä työntää tai vetää vastustajaa joko oman vauhdin lisäämiseksi
tai vastustajan vauhdin hidastamiseksi. Jos toinen pelaajista on pallon
haltija, ei tämä huomautus päde.)
- Potkaista tai lyödä vastustajaa
tahallaan tai pelata tarpeettoman rajusti. Painaa vastustajaa päästä
tai vääntää päätä pinnalla, tai käyttää liikaa väkivaltaa päähän pelin
aikana.
(Tuomarien on erityisesti huomattava maalivahtien yritykset karkottaa vastustaja potkimalla tätä räpylöin.)
- Käyttää kuristusotetta kaulasta.
- Pallottoman pelaajan vetää tai työntää toista maalilta.
- Tarttua vastustajaan kun hän ei ole pallon haltija.
- Kuljettaa tai heittää palloa veden pinnan yläpuolella.
- Tarttua maaliin tai siirtää sitä käsin tai jaloin.
-
Maalivahdin pitää kiinni korista tai kiilata päätään, käsiään,
jalkojaan, selkäänsä tai muuta ruumiinosaansa koriin. Hän ei saa
kiilata kehoaan korin päälle altaan pohjan tai sivuseinän avulla.
(Korin saa peittää vain keholla).
Turnausraportit:
Pohjanmaa cup Nivala 26.9.2009
Linkkejä:
Uppopallon säännöt 2009
Uppopallon säännöt 2006
Uppopallo Wikipediassa
Uppopallovideo(youtube)
Lisää videoita(youtube)
Kuvia
Esimerkki uppopallomaskin remmistä
Jäsenyyksistä / Memberships (in english below)
Alla tietoa uppopalloon liittyvistä jäsenluokista hiukan yksinkertaistettuna. Tarkemmin jäsenluokista hinnastossa (tarkista sieltä myös ajantasaiset maksut siltä varalta ettei tätä sivua ole päivitetty).
Kannatusjäsen: 25 eur/vuosi
Kannatusjäsenenä pääsee ilmaiseksi seuran uimahallivuoroille "nimi vihkoon" -tekniikalla.
Uppopallojäsen: 50 eur/vuosi
Kannatusjäsenen jäsenedut + Sukeltajaliiton jäsenyys. Sukeltajaliiton jäsenenä voit hankkia virallisissa peleissä vaadittavan lisenssivakuutuksen. Vakuutuksen voi hankkia Sukeltajaliiton sivujen kautta:
http://www.sukeltaja.fi/content/fi/11501/1672/1672.html
Vakuutuksen hankkiaksesi sinun tulee kirjautua Sukeltajaliiton sivuille. Tunnuksen ja salasanan saat uppopallojäseneksi liittymisen yhteydessä. Ellet ole saanut tunnusta ja salasanaa, ota yhteyttä jäsenrekisterinhoitajaan ( jasenrekisteri (at) vesimiehet.fi ).
Lisenssivakuutus on voimassa kalenterivuoden kerrallaan, eli 1.1. - 31.12 maksuvuonna.
Jäseneksi haluavat voivat ilmoittautua jäsenrekisterinhoitajalle ( jasenrekisteri (at) vesimiehet.fi ).
Ilmoita:
- Nimi
- Syntymäaika
- Mihin jäsenluokkaan haluat liittyä
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Membership fees for UW Rugby players with diveclub Oulun Vesimiehet ry:
Supporting Member (Kannatusjäsen): 25 eur/year
As a supporting member you get free access to the club's swimming pool sessions at Raksila by just signing your name in the book at front desk and grabbing a key for a locker.
UW Rugby Member (Uppopallojäsen): 50 eur/year
Same benefits as for a Supporting Member, but in addition you will be registered within Finnish Divers' Federation ( http://www.sukeltaja.fi ) and you can purchase a License Insurance which is required in official tournaments. The insurance is valid between 1.1 - 31.12. on the year of purchase and it can be ordered from Finnish Divers' Federation's webpage:
http://www.sukeltaja.fi/content/fi/11501/1672/1672.html
To be able to purchase the insurance you need to log in to the webpage. You should have received your username and password at the time of signing up as a UW Rugby member. If you have not received your username and password please e-mail the person responsible of our member registry ( jasenrekisteri@vesimiehet.fi ).
You can become a member by e-mailing the person responsible of our member registry ( jasenrekisteri@vesimiehet.fi ). Following information is required:
- Your name
- Your date of birth
- Which membership level you wish to have: Supporting Member (Kannatusjäsen) or UW Rugby Member (Uppopallojäsen).
Briefly in English about UW Rugby in Oulu
Oulu Under Water Rugby Team is one of the most northern UWR teams you can find in the world!
We are located in the High Tech City of Oulu in northern Finland, 600 km north of Helsinki.
Newcomers and quests are always welcome and if you let us know ahead of time we can bring extra equipment that you may use. We will also teach you how to play Underwater Rugby if you have never played but have an interest in learning. Game is suitable for both women and men. For pictures and further info see also: http://en.wikipedia.org/wiki/Underwater_rugby. There was recently an article on UW Rugby in Oulu at 65 Degrees North portal.
Our weekly practice is in Raksila Swimming Hall on Thursdays at 20.30-21.45 and on Sundays at 15.30-17.30.
For further information, email:
janni_hongell (at) luukku.com